Tietoa matkasta
Matka Etelä-Afrikkaan SOULINTHECITY Durban-tapahtumaan 8.7.-21.7.2009
Tartu elämäsi tilaisuuteen ja tee ehkä paras sijoitus ikinä! Lähde mukaan näkemään, kokemaan ja tekemään jotain, mitä et varmasti tule katumaan. Vietä kaksi upeaa viikkoa Jumalan kanssa, jonka sydän on erityisesti maailman kärsivien, nälkäisten ja köyhimpien puolella.
Mikä on SOULINTHECITY tapahtuma?
SOULINTHECITY on Englannista lähtöisin oleva kristillinen kaupunkitapahtuma, joka pyrkii vaikuttamaan positiivisen muutoksen syntymiseen niin yksilöissä, yhteisöissä kuin koko yhteiskunnassa. Vastaavanlaisia tapahtumia on nähty myös Suomessa Urbaani Unelma -nimikkeellä.
SOULINTHECITY tapahtumien yhtenä merkittävänä tavoitteena on auttaa ja tukea erityisesti niitä, joilla urbaanissa ympäristössä on kaikkein kurjimmat oltavat kuten köyhiä, kärsiviä, syrjäytyneitä ja hyljeksittyjä. Lähtökohtana on palvella näiden kaupunkien ihmisiä heidän tarpeistaan lähtien osoittamalla heille tätä kautta arvostusta, välittämistä sekä Jumalan pyyteetöntä rakkautta.
SOULINTHECITY Durban 2009:n pääjärjestäjänä toimii kansainvälinen kristillinen Soul Survivor nuorisoliike ja se toteutetaan yhteistyössä paikallisten seurakuntien, avustusjärjestöjen sekä yhteiskunnallisten tahojen kanssa. Soul Survivor ja sen yhteistyökumppanit ovat jo usean vuoden ajan rakentaneet ja tukeneet mm. erilaisia kehitysyhteistyöhankkeita Durbanissa Etelä-Afrikassa. Tapahtuma rakentuukin tälle pitkäjänteiselle työlle, jonka on tarkoitus edetä myös sen jälkeen. Lisätietoja Soul Survivorista ja itse tapahtumasta löydät täältä
http://www.soulsurvivor.com/
http://www.soulinthecitydurban.com
Mitä matkalla on luvassa?
Luvassa on kaksi viikkoa käytännönläheistä lähetystyötä SOULINTHECITY tapahtumassa Durbanissa. Pääsemme tätä kautta tutustumaan myös Afrikan todelliseen luonteeseen, sen ihmisiin ja kulttuuriin. Vaikka majoitummekin turistialueelle tasokkaaseen rantahotelliin ja pääsemme nauttimaan myös hieman sen upeista valkohiekkaisista rannoista, päivämme kuluvat pääsääntöisesti erilaisissa auttamisprojekteissa Durbanin slummialueilla.
Sinun on mahdollista päästä mukaan esim. ruoka-avustusten jakeluun, opettamaan lapsille koulussa, kunnostamaan leikkipuistoa ja muuta ympäristöä viihtyisämmäksi tai vaikka hoitamaan lapsia orpokodeissa. Iltaisin kokoonnumme ylistysjuhlaan hengaamaan ja kohtaamaan Jumalan kanssa Soul Survivorin ja Afrikan tyyliin! Lisäksi muutamana päivänä ohjelmassa on järjestetty tilaa safariretkelle Afrikan ainutlaatuiseen luontoon, aikaa ostoksille sekä mahdollisuus tutustua paikallisseurakuntiin.
Kuka toimii matkanjärjestäjänä?
Matkanjärjestäjänä toimii Fuel Your Life ry, joka on kristillinen nuorisoyhdistys Turusta. Fuel Your Life ry:llä on kehittyvää yhteistyötä Soul Survivor liikkeen kanssa ja olemmekin aikaisemmin toimineet matkanjärjestäjänä Soul Survivorin vastaaviin tapahtumiin Englannissa. Lisätietoja yhdistyksestä ja sen toiminnasta löydät osoitteesta www.fuelyourlife.st
Millainen kaupunki Durban on?
Väkiluvultaan yli 3 miljoonainen Durban sijaitsee aivan Etelä-Afrikan kaakkoisrannikolla ja on sen toiseksi suurin kaupunki. Arvioiden mukaan Durban on väestönkasvultaan tällä hetkellä myös yksi maailman nopeimmin kasvavista kaupungeista. Suuret elintasoerot, äärimmäinen köyhyys ja niistä johtuvat ongelmat ovat läsnä tässä kaupungissa. Durbanin slummialueet ovat Afrikan suurimpia. Niissä asuu arviolta yli 800 000 ihmistä eli lähes joka kolmas kaupungin asukas. Durban on myös hyvin suosittu turistikohde sen upeiden valkoisten hiekkarantojen, kauniin luonnon ja ilmaston vuoksi. Aurinko paistaa siellä keskimäärin 320 päivää vuodesta. Lisätietoja Durbanista löydät esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Durban
Mitä matkanhinta sisältää?
Hinta sisältää:
- matkanjärjestäjän palvelut Suomessa ennen matkaa ja matkan aikana.
- lentokenttäkuljetukset hotellille ja takaisin.
- hotellimajoituksen täysihoidolla.
- kaikki kuljetukset tapahtuman projekteihin ja kohteisiin.
- matkavakuutuksen
- pääsyn tapahtuman iltatilaisuuksiin
- retket "vapaapäivinä".
- maksusta katetaan myös tapahtumassa vähäosaisille kohdistettujen projektien ja avustusten kuluja.
Huom! Hinta ei sisällä lentoja. Jokaisen matkalle lähtijän tulee varata itse lentonsa sen jälkeen kun on saanut vahvistuksen matkavarauksesta. Katso lisää kohdasta lennot.
Miten ilmoittaudun mukaan matkalle?
Ilmoittaudu mukaan matkalle näiden nettisivujen kautta kohdasta hinta ja ilmoittautuminen. Ilmoittautumisaika matkalle päättyy 15.12.2008. Ilmoittauduttuasi mukaan toimitamme sinulle maksulaskun ja sinuun otetaan yhteyttä tarkempien tietojen saamiseksi.
Vahvistamme matkavarauksesi heti kun olemme saaneet varausmaksusi ja tiedon Soul Survivor:in toimistosta kauttamme lähetetyn hakemuksesi hyväksynnästä. Mikäli hakemustasi ei jostain syystä hyväksytä tai vapaita paikkoja ei enää ole saatavilla, palautamme maksamasi varausmaksun välittömästi. Matkalle lähtevät tulevat saamaan myös oman matkaoppaan, josta selviää rokotuksia, matkatavaroita yms. tärkeitä käytännön asioita koskevat jutut. Voit toki aina myös ottaa yhteyttä ja kääntyä puoleemme kaikissa matkaa koskevissa asioissa.
Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia mahdollisimman nopeasti!
Huom! Alle 18-vuotiailta vaadimme huoltajan kirjallisen suostumuksen liitettäväksi hakemukseen.
Mistä lennot?
Jokaisen matkalle lähtijän tulee huolehtia itse lennoistaan. Suositeltavaa on varmistaa lennot itselleen mahdollisimman pian matkavarauksen vahvistuksen saatuaan, sillä tietylle päivälle voi olla joskus vaikea saada järjestymään sopivaa lentoa.
Lennot sinun tulisi varata niin, että saavut perille Durbaniin 8.7.2009 klo 16 mennessä ja paluu lentosi Suomeen lähtee 21.7.2009. Lennot varattuasi ilmoita tiedot niistä matkanjärjestäjälle, jotta tiedämme järjestää sinulle vastaanoton lentokentälle. Mikäli sinulla on ongelmia lentojen saamisessa tai olisit kiinnostunut esim. lentojen ryhmävarauksista toisten lähtijöiden kanssa voit kääntyä puoleemme niin autamme tarvittaessa näissä. Lentoyhtiöistä ainakin Lufthansa tarjoaa usein edullisimpia lentoja Durbaniin. Muita hyviä paikkoja joista voit tiedustella lentoja ovat esim. Kilroytravels sekä ebookers.
Useimmat lennot Helsingistä Durbaniin kulkevat Etelä-Afrikan pääkaupungin Johannesburgin kautta. Matka Johannesburgista Durbaniin on lähes 600km, joten emme suosittele bussimatkaa sieltä vaan lentoa aina perille asti.
Huom! Mikäli haluat ja se kukkarollesi sopii niin voit toki jäädä kiertämään Etelä-Afrikkaa pidemmäksikin aikaa ja varata esim. paluulennon myöhempään ajankohtaan. Matkanjärjestäjän palvelut eivät kuitenkaan ole enää käytettävissäsi 21.7.2009 jälkeen. Ilmoitathan meille myös poikkeavista lentosuunnitelmistasi jo ennen matkalle lähtöä.
Miksi minä lähtisin?
Jumalan rakkauden takia me elämme ja rakkaus on se, mitä eniten kaipaamme. Mikä olisikaan parempi tapa oppia ymmärtämään Jumalan rakkautta kuin jakaa sitä muille. Jumalan rakkaus motiivinamme haluamme palvella ihmisiä käytännön tasolla sekä kertoa samalla Jeesuksesta. Jakamalla rakkautta muille meidän on mahdollista oppia palvelemaan, rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Kahden viikon aikana saamme nähdä kuinka Jumala vaikuttaa ympärillämme muuttaen ihmisiä. Voimme puhua vaikka kuinka pitkään välittämisestä ja oikeudenmukaisuudesta, mutta jos emme koskaan tee mitään, ne jäävät vain sanoiksi. Haluamme muuttaa sanat teoiksi. Haluamme olla mukana tuomassa muutosta maailmaan.
Jumala on siunannut meitä suomalaisia erityisen runsaasti. Elämme vapaassa maassa, puhtaan luonnon sekä turvallisen ympäristön keskellä ja meillä on täällä kaikki mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen. Meillä suomalaisilla on mistä antaa, sillä köyhinkin suomalainen on rikkaampi kuin 70% maailman ihmisistä (YK:n tilasto vuodelta 2007). Ennen kaikkea meitä on siunattu Jumalan tuntemisella. Jumala, joka on antanut meille kaikkensa Jeesuksessa. Emmekö siis osoittaisi tästä kiitollisuutta ja välittämistä niitä kohtaan, joilla asiat eivät ole niin hyvin. Matka Durbaniin on myös mahdollisuus tehdä näin. Se on jotain hyvin konkreettista ja muistettavaa. Lähteminen vaatii sinulta ehkä jonkinlaista uhrausta ja vyön kiristämistä, mutta ei ole mitään siihen verrattuna mitä Jumala on meistä maksanut. Mitä tapahtuukaan kun kohtaamme esim. slummien orpolapsia?
"Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni."
Matt. 25:35,36




